Etusivu / Ratkaisut / Painotöiden hallinta
Organisaatioiden tuottamien painotöiden hallinnointi ei ole yksinkertaisimpia tehtäviä. Vaikeasti yksilöitävät ja aina muuttuvat tuotteet ovat hankalia ostettavia. Mahdollisuuksia tilanteen kehittämiseen on kuitenkin olemassa.
Yrityksissä tuotetaan suuret määrät erilaista painomateriaalia, joka ei brandin-, aineiston- tai kustannustenhallinnan näkökulmasta ole tehokkaasti johdettua. Osin tämä johtuu tukeutumisesta mainostoimistojen, painotalojen ja/tai premedia-tahojen aineistonhallintaan, jolloin tehokas ostotoiminta ei usein ole mahdollista. Määrittelemällä aineistonhallinnan prosessit ja työkalut omista lähtökohdista saadaan tehokkuutta lisää olivat kysymyksessä sitten käyntikortit tai vuosikertomus.
Painotyönhallinnan ratkaisumme avulla yritykset saavuttavat merkittäviä kustannussäästöjä tehokkaan laadunhallinnan lisäksi. Jokaiseen painotyöhön on määriteltävissä vakioidut työnkulut, jotka mahdollistavat toimintojen hajauttamisen tai keskittämisen yrityksen tarpeiden mukaisesti. Myös painotöiden kilpailuttaminen voidaan sisällyttää järjestelmän työnkulkuihin automaattiseksi toiminnoksi. Näin saadaan aivan uutta tehoa ostamiseen.